Aamukahviajatuksia

Huomenta! Aamukahviksi Mercurys´s Coffeen erinomaista paahtoa ja omenapiirakkaa-kiitos kamu. Naapurin rouva pyörähti jo hakemassa eilen meille unohtuneen käsilaukkunsa, toinen tulee kohta hakemaan eilen unohtuneen puhelimensa… Meillä oli siis eilen koko päivän kestänyt trafiikki, kellon ympäri ja vähän ylikin. Muutama kohtaaminen oli ennalta sovittuja, mutta ne toistakymmentä muuta tulivat yllätyksenä ja sehän on parasta, lennossa käymään poikkeavat ihmiset. Täkäläiset tuttavat osoittavat välittämistään hyvin konkreettisesti. Päällimmäiseksi jää lämmin mieli. Suurta haikeutta en silti tunne.

Olen saanut viestejä, joissa myös harmitellaan sitä, että palaan Suomeen jo nyt. Ikään kuin yli 1.5 vuoden aika jättäisi jotain kesken? Olen miettinyt, että mikä se sellainen mittari oikein on? En tunnista sitä. Joskus ohikiitävään hetkeen voi mahtua enemmän kuin kymmeneen vuoteen. Minä voin lapsellisesti uskoa että tämä noin 20 kuukautta oli juuri sopiva aika minulle elää ulkomailla tällä kertaa ja voin muunnella hiukan täkäläistä sanontaa vuoristosta lapsiin toteamalla, että: The children are calling and I must go.

Elokuun puolivälissä alkava työ myös kutkuttaa kivasti. Arvostan sitä, että tässä kohden elämää pääsen sellaiseen omannäköiseen unelmatyöhön, jossa unelmatyö ei tarkoita ainoastaan palkkapäivää tai loman odotusta, vaan että työ itsessään on se juttu, joka palkitsee. Nöyränä asetun työsaappaisiin -on minulla paljon opittavaa, vaikka toisaalta luotan, että kokemukseni ja luonteeni passaa minulle annettuun työtehtävään. Keväinen unelma-ryhmä kasvatti selkääni uskalluksen siivet.IMG_3087

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s