Ei varpaita kuviin, kiitos

Ensin tuntuu, että kaikki on aika uutta. Sitten jo tuntuukin, että ohhoh, onpas täällä paljon hyvästeltävää. Paitsi ihmisiä, myös paikkoja, makuja, kokemuksia ja kulttuuria. Osan jätän suosiolla taakseni, mutta suurta osaa kannan mukanani sydämessäni, kokemusmaailmassani, muistoissani. En erityisen haikeana, vaan enemmänkin havahtuen, kuin opettavaisena tapahtumana, tunnelmana ja ajanjaksona.

Suomi-kiiltokuvassa on jo ärtymystäkin. Miten ihmeessä Suomi voi mennä niin totaalisesti kiinni heinäkuuksi yhä vaan? Kaikki asiainhoito keskeytyy. Olemme lomalla, palaamme joulun jälkeen tuntuu olevan mantra kaikissa virastoissa, jos heinäkuussa yrität viedä esim. iltapäivähoitohakemusta eteenpäin -elokuussa saattaa sitten tulla viesti, että hakemuksenne saapui liian myöhään, kaikki paikat ovat täytetty.

Hellepäivä yllätti Suomen. Kaverit laittavat puolialastomia kuvia someen ja hehkuttavat syystäkin Suomen vähälumisen kesän lämpöpiikkiä. Mutta minä varvaskuva toisensa jälkeen vaikeroin mielessäni: Miksi, oi miksi ne aika köntsäset pottuvarpaat pitää hilata linssin eteen järvimaisemaa kuvatessa? Löytyy niin paljon kauniimpiakin ruumiinosia, kuten vaikka olkapäät. Tai niskakuoppa. Ja joo, tiedän, minäkin päivitän paljon kuvia lapsista ja ruuista ja ah, kuinka ihanaa meillä on, vaikka oikeasti aina ei edes ole, kun viikon päässä häämöttää yksi pikkuinen merenylitysmuutto ja ajoittain on aika omituinen olo uuden edessä…

Kaveri kysyy, mitä haluamme syödä Suomeen laskeuduttuamme. No maksalaatikkoa, juolahtaa mieleeni. Muistan miten viime reissulla sain sitä ystäväni luona aamupalaksi. Sitten muistan kymmenvuotiaani, ja mieleni armahtaa: uuninmakkara olisi aika yes, tekstaan tilaukseni kaverille. En sentään kehdannut täsmentää, että siitä HK;n sinisestä, you know. Luulisi vielä, että minusta olisi kuoriutunut jonkun sortin kulinaristi tällä reissulla.

Kulinaristisia kokemuksia sain viikonlopun varainkeruuillallisella, afrikkalaisella dinnerillä. En kai koskaan ole syönyt niin herkullista linssi-kanapataa. Myös eilinen hääjuhla oli kokemus rentoudessaan. Ilman pönötystä ja tuhannen värkkäämistä hääpari sai kauniissa seremoniassa toisensa, juhlakansa kertakäyttöastioista nyhtöpossunsa ja taco chipsinsä salsoineen (tämä kansa ei elä ilman niitä) ja hääkakun virkaa toimittivat muffinssivuokiin lastatut juustokakkuhässäkät. Onnea hääparille. Taidan pakata osan tätä rentoa välittömyyttä matkalaukkuun mukaan, vaikka niihin paperiastioihin en tahdo oikein taipuakaan.

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s