Päivien kimallus

On aikoja, jolloin sydän melkein pakahtuu, pää on täynnä asioita -eikä siltikään löydy sanoja. On asioita, joiden äärellä puhe muuttuu kuiskaukseksi ja pyynnöt rukouksiksi. On hyvästijättöjen hetkiä, joihin liittyy myös toivomus jälleennäkemisestä. Koskettava hautajaispäivä on takana. Ystävän perheelle se kaikki surutyö vasta edessä. Ja sen kaiken keskiössä pieni, vastasyntynyt vauva, onnellisen tietämätön siitä, että isää ei enää ole ja ensitapaaminen jäi myös viimeiseksi vain muutamia tunteja syntymän ihmeen jälkeen.

Tämä pysäyttävä asia leijuu ilmassa arkisen elämän jatkaessa menoaan. Koulupäivät, tapaamiset ja kauppareissut hoituvat päivittäin kuten aiemminkin. Lapset nahistelevat ja kinaavat kuten ennenkin. Kuoleman läheisyys tuo pintaan uusia kysymyksiä: -Äiti, mistä se syöpä oikein tuli? Äiti, miksi P kuoli? Äiti, kuoleeko isikin? Pienen ja vähän isommankin lapsen mieli yrittää saada hämmentävää tapahtumaa järjestykseen omassa lapsen maailmassa. Mutta eihän sitä saata ymmärtää. Ihmisen ymmärrys loppuu näin isojen asioiden äärellä jo alkumetreillä. Syli on ollut aktiivikäytössä ja illalla on saanut nukahtaa äidin viereen. Perusturvaa -sitä ei voi tankata koskaan liikaa.

Kaiken keskellä kesä jatkaa loistoaan ja auringon kimmellyksessä luonto on pukeutunut juhla-asuun. Seattlen seudulla on hikoiltu jo useita hellepäiviä yli +30 asteen kuumuudessa ja pienempien järvien vedet ovat lämmenneet huippunopeasti uintilämpöisiksi. Lämpötilat tosin sahaavat aamuviileästä ja lempeästä lämmöstä paahteeseen. Kesäsadekin on kuin pehmeä syleily. Paljasjalkainen poika kipittää ajoittain ulko-ovesta karkuteille, me muut sydän kiivaasti sykkien perässä, kun havaitsemme, että erityislapsemme on taas hiipinyt salaa ulos. Meidän normiarki on ajoittain vähän outoa.visit4

Kesä on aikaa, jolloin ulkosuomalaiset pakkailevat Samsonitensa ja lentävät muuttolinnun lailla kesäkuukausiksi Suomeen. Ne muut, emme me, koska valitsimme kesän sijaan kevättalvisen Suomen. Osa lentää Suomeen ilman paluulippua. Suurin osahan tietää jo tänne tullessaan, että asuminen Yhdysvalloissa on väliaikaista. Joku on vuoden, toinen viisi. Jos onkin ollut sopeutumista tänne tultaessa, on suurempi sopeutumisprosessi palata Suomeen. Näin sanovat sen kokeneet. Erikoinen elämäntapa, jossa koko maailmasta muodostuu koti.

Minä tartun hetkeen. Tein surutyönä ruokaa ja korvapuusteja, joita kiikutin hautajaisten jälkeisenä päivänä ystäväperheeseen. Muistelen, miten juuri he auttoivat meitä ensimmäisenä täällä uuden elämän alkuun. Ihania kyläreissuja ja yhteisiä hetkiä. Voin iloita niistä muistoissani. Tapaan illallisella täältä Suomeen muuttavaa uutta tuttavaa, jota on jo valmiiksi ikävä. Tekstailen toisen kanssa, jonka kanssa on tarkoitus syksyllä jatkaa ulkosuomalaisille naisille suunnattua Unelma-ryhmää. Odotan kovasti yhteistyötä ja siihen liittyviä asioita. Illalla menen bridal showeriin, jenkkivastine polttareille, enkä yhtään tiedä, mitä tuleman pitää. Päivien kimallus pitää otteessaan.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s