Onnellisuusbarometri uudessa maassa

Enemmistön määrittelemän onnellisen elämän julkinen salaisuus rakentuu perheestä, hyvistä ihmissuhteista ja mukavasta työpaikasta. Jos yhdessä osiossa tässä pyhässä kolminaisuudessa ei voida hyvin, voivat kaksi muuta osa-aluetta paikata kolmannen osion heikkoa esitystä. Onnellisuus ruokkii onnellisuutta. Hyvän kehää voi vahvistaa omilla ajatuksilla ja positiivisuuden rukousnauhamantroilla. Onnellinen ihminen on terveempi, tuotteliaampi ja jopa anteliaampi.

blogi1
Roska-autopäivä. Roskispöntöt rivissä odottavat tyhjennystä.

Perheen merkitys korostuu ulkomailla asuessa. Seitinohuet suhteet uusiin ihmisiin ovat niin lapsenkengissään, että perhe on se yksikkö, jossa ne suuret keskustelut käydään ainakin muuttoa seuraavina ensimmäisinä kuukausina ja vuosina. Ei siis ole hällä väliä, miten perheen sisäiset suhteet uudessa maassa toimivat. Yksi voi sopeutua muutokseen kuin vettä vaan, toisella homma ei ota luonnatakseen ja mieli pönkää vastarintaa päivästä toiseen. Aikuisen tehtävänä onkin tukea ja kannustaa perheen lapsia mullistavassa ja uudessa elämäntilanteessa. Noin niinkuin periaatteessa ainakin. Kun se sama alle puolitoistametrinen jätkänpätkä sadattakuudettakertaa saman aamun aikana uhoaa, miten tuo ja tääkin on Suomessa niin paljon paremmin, silloin unohtuu aikuisen vastuu ja suusta tippuu lauseita tyyliin: eiköhän nyt olisi parasta keskittyä vaan tähän hetkeen juuri tässä ja nyt, tuo vertailu ei kuule johda mihinkään!

blogi2
Talo, jota kodiksi kutsumme.

Ihmissuhderuletti pyörii omalla pelialustallaan. Vain aika näyttää, ketkä jäävät tekstiviestilistasi aktiivikavereiksi ja kenen kanssa orastava kaverustuminen hiipuu jo ennen, kuin se ehti edes alkamaan. Kaverustuminen on kuin sokkotreffeillä käynti -koskaan et tiedä, mitä odottaa! Lasten playdate-järjestely onkin aivan oma taktiikkalajinsa ja voi myös suurelta osin edistää vanhempien keskinäistä tutustumista. Ei liene yllätys, että meillä kaveripiirissä on paljon perheitä, joilla on poikia vuosimallia 2003-2010. Onneksi poikkeus vahvistaa säännön tässä asiassa.

IMG-20160206-WA0005
Kaverustuminen tapahtuu pitkälti saman harrastuneisuuden siivellä.

Kotityö ja äidin moninaiset askareet on miellettävä uudella tavalla päätyöksi, sillä suurin osa maahan muuttaneista suomalaisista ei aivan alkuvuosina hyppää työelämään. Onneksi tässäkin poikkeukset vahvistavat sääntöä. Päivät soljuvat kopioina toisistaan. Herätys klo 6:20. Aamupalan laittoa ja eväiden pakkausta. Perheen herättelyä, ensimmäisen kouluunlähtöhoputtelua klo 7 ja seuraavan aikataulutusta wc-reissuineen, pukemisessa avustamisineen ja kenkiin hyppäämisen maanitteluneineen  klo 8 mennessä…Saattelua ja kävelemään houkuttelua oikeaan suuntaan invabussille. Joskus ehditään ajoissa, toisinaan tulee tulipalohoppu. Palaaminen talolle ja viimeisten laputtamista klo 8:30 bussipysäkin suunnalle. Aamukahvit rauhassa, aamusotkun pois siivoamista tai vaihtoehtoistoimintaa kuopuksen kanssa (voittaa yleensä aina). Ulkoilua. Lounasta. Kuopus koulubussille klo 11:45. Ja siitä eteenpäin reilu kolmen tunnin “vapaa”. Ruokakauppailua (kunnes hoksasin Amazon Freshin), kahvittelua, kyläilyä, kävelylenkkejä, koneen ääressä nakuttamista, kotitöitä. Tänään siivosin auton sisältä. Oli sikolätti. Ja jälleen klo 15 jälkeen sama koulubussilastillisten vastaanotto kahdelta eri koulubussilta, kuulumisia, päivällistä, ulkoilua tai jalkapalloa, iltapalaa ja hampaanpesuja. Ihanhan tässä listaa lukiessaan itsensä huippuorganisaattoriksi tuntee. Ja olon aika himputin onnelliseksi ja onnekkaaksi juuri nyt.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s