Ihanasti ikävä

Lempeämpi kesäinen kausi on saavuttanut Seattlen seudun. Eilen illalla lämpötila kohosi +24 C ja päivä jatkui valoisana iltakahdeksaan. Aamulla koskettava kahvihetki vauvaa odottavan kaverin kanssa. Hän odottaa vauvaa, jolle on diagnosoitu Downin oireyhtymä jo ennen syntymäänsä. Huomasin, miten kateissa olivat omat sanani, kun halusin kertoa, että diagnoosi on ihan ok -että se on enemmän, kuin diagnoosi! Odottava äiti ja hänen miehensä ovat valmiina ottamaan vauvan vastaan, mutta monenlaiset ajatukset risteilevät luonnollisesti heidän päässään. Muistui mieleeni oma lähes 8 vuoden takainen hämmennys ja huoli, kun perheeseemme syntyi poika, jolla todettiin DS. En halua siloitella erityislapsen kanssa elettyä arkea. Se on ajoittain voimia ja kärsivällisyyttä vaativaa, kieltäytymistä ja diagnoosin tuomien erityistarpeiden huomioimista. Ennen kaikkea se on kuitenkin täyttä elämää aidolla ja uudella tavalla, eikä sitä diagnoosin myötä tullutta rakkauden määrää voi sanoin kuvata. Se on enemmän kuin odotin.

Päivä jatkui ajelulla Snohomishin maaseudulle. Sain käydä tervehtimässä toista ihanaa vauvavatsaista ystävääni, joka synnyttää vauvansa jo 3 viikon kuluttua. Sain myös viivähtää hetken hänen kotona saattohoidossa olevan miehensä vuoteen vierellä. Elämän ääripäät -syntymä ja hyvästijättö- olivat hetkisen konkreettisesti läsnä. Mieleni täytti rauha ja kiitollisuus siitä, että olen saanut oppia tuntemaan tämän niin monien rakastaman ihmisen ja hänen perheensä tänne muuttaessamme. Juuri hän oli se henkilö, joka soitti puhelimeemme, kun 1.5v sitten laskeuduimme Seattlen lentokentälle, kysyäkseen, tarvitsemmeko apua, yösijaa tai ruokaa. Hänen elämänilonsa ja luottamus Jumalan johdatukseen on päällimmäinen mielikuvani, kun joku mainitsee hänen nimensä.

duvall1
Duvallin kaunista maaseutumaisematietä pitkin Redmondista Snohomishiin.

Päivien tapahtumat vaikuttivatkin sitten alitajunnassani merkillisellä tavalla. Kotona lasten kanssa toimiessani ylireagoin, kun se jokapäiväinen maito kaatui lattialle tai kun joku vinkui kymmenettä kertaa jotain. Uimarannalle menokin peruuntui, kun oli (muka) vanhempainilta, jota ei sitten ollutkaan -se on vasta viikon päästä. Itkien pyysin lapsilta anteeksi hermostumistani tyhjästä. Jaksoivat taas antaa anteeksi. Huono äiti- fiilis ja itsesyytökset eivät meinanneet irroittaa otteestaan. Huomasin tunteita itseanalysoidessani, että tunsin sisälläni odottamatonta vihaa. Surun muoto kai sekin.

Koin myös suurta vaikeutta kieltäytyä pyynnöstä ottaa kolme alakoululaista hoitoon neljäksi päiväksi. Pyörittelin asiaa monelta kantilta mielessäni. Vastuukysymyksiä. Viihtyvyyttä. Käytännön tasolla esim. autotilojen riittämättömyyttä. Oman kouluarjen ja etenkin nukkumisen ja aamuherätysten aikataulutusta, jos vastuulla on omien lisäksi kolme minulle vielä melko uutta ihmistä. Olin hyvin rehellinen itselleni. Imarreltu, että asiaa minulta kysyttiin. Että luotettiin minuun aikuisena. Ihan varmasti kaikki minut vuosia tuntevat tietävät, että kotimme ovet ovat aina olleet auki. Mutta täällä olemme  uudella maaperällä uusine sääntöineen ja haasteineen. Me kaikki maahanmuuttajat olemme uudella mantereella käytännössä ilman ajallista turvaverkostoa ja ajoittain tiukoilla oman arkemme kanssa itse kukin. Olin arka. Minulla ei ole tällä hetkellä resursseja huolehtia uusista ihmistä omieni lisäksi. Tunsin noloutta kieltäytyessäni. Mutta ainakin olin vilpitön. Tutustutaan lisää! Ehkä sitten koen oloni varmemmaksi toimia varaemona aikuisten loman ajan.

Suomi-talo hakee jälleen vuokralaista. Nykyinen ihana ja ennenkaikkea tyytyväinen  vuokralainen olikin lyhyessä vuokrasuhteessa tahdostamme. Vuokrasopimusta tehdessä talvella tuntui, että kotimaa kutsuu meitä takaisin jo kesällä. Nyt tuntuu, ettei  nyt ainakaan ihan vielä tänä kesänä. Ikävä on muuttanut muotoaan. Kaihoisa ja kuluttava ikävä on muuttunut iloiseksi ikäväksi. Ymmärrätkö, että se on mahdollista, iloinen ikävä? Niin paljon hyviä asioita on tapahtunut täällä viime aikoina, että en ole ihan vielä valmis palaamaan. Vaikka paluu on varmasti edessä jossain vaiheessa. Mutta ehkä vasta sitten, kun kuopuksenkin ontuva kielitaito saa vahvistusta kokopäiväisessä koulussa.

On oma juttunsa hoidella talon asioita täältä käsin. Ihana luottoystävä on auttanut paljon. Samoin oma lapsi/lapset. Nyt mietimme talon sisustamista kesän suviseuramajoitusta ja Pori jazzia varten. Tämä siis jos ei kiinteistöä vielä kesäkuun  aikana vuokrata jollekin. Talon tiedot löytyvät vuokraovi.com, jos hakee Satakunnan alueelta vuokrataloa. Taloa, jonne ajoittain tunnen suurta vetovoimaa ja ihanaa ikävää.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s