Muistatteko vielä Anthonyn?

Hei, muistatteko vielä Anthonyn? Pojan, joka heti muutettuamme tänne Yhdysvaltoihin ja koulun alkamisen jälkeen alkoi aktiivisesti kaverustua Mortizin kanssa. Yhteisen kielen puuttuessa hän oli Google- kääntäjää apuna käyttäen kirjoittanut yllä näkyvän kirjeen. Luokkakaverilla oli varmasti merkittävä rooli Moritzin sopeutumisessa täkäläiseen koulusysteemiin. Paljon omassa mielikuvitusmaailmassaan suunnitelmia ja haaveita miettivä poikamme oli tammikuussa -16 käytännössä kielitaidoton englannin suhteen. Anthony halusi aina auttaa ja esimerkillään elein varmistaa, että Moritz meni sinne, minne muukin luokka. Anthony oli se, joka ainoana viime vuonna kutsui Moritzin synttäreillen uimahalliin. Esimerkillinen kaveri tuo Anthony!

Uusi kouluvuosi alkoi viime syksynä ja harmiksemme Anthony ja Moritz aloittivat nelosluokan eri luokilla. Täällä ala-asteesta lähtien luokat hajoitetaan joka vuosi, samoin opettajat vaihtuvat vuosittain. Olen pohtinut täkäläisen systeemin etuja ja haittoja, enkä oikeastaan näe kamalasti  ainakaan huonoja puolia tässä systeemissä. Kouluvuosilta jää ainakin valtava määrä luokkakavereita! Ja jos jonkun kanssa kemiat eivät kohtaa, on joka syksy mahdollisuus uudessa ryhmässä uuteen alkuun. Ei mitään vuosikausien taakkoja koulurepussa kannettavaksi. Mahdollisuuksia solmia monipuolisesti kaverisuhteita.

Vaikka pojat käyvät koulua eri luokilla, on heillä välitunti samaan aikaan. Se ainokainen välitunti (n. 20 min), joka 6,5 tunnin koulupäivään yksinomaan kuuluu. Välitunnilla Anthony ja Moritz ovat muutaman muun kanssa pelailleet ja leikkineet yhdessä. Vaikka vapaa-ajan kavereita ei juurikaan ole ollut, on Moritz kokenut, ettei hän ole ihan kamalan yksinäinen, koska koulussa on kavereita. Ja kotona omat veljet -niin hyvässä kuin pahassa. Tänään sain kuitenkin sähköpostia Anthonyn mukavalta Amy-äidiltä. Hän kutsuu Moritzin huomenna playdatelle Anthonyn kanssa heidän kotiinsa. Sovimme, että hän kuskaa pojat koulusta, ja että minä puolestani haen Moritzin heiltä n. 3 tunnin  kyläilyn jälkeen.

Tämä pieneltä tuntuva kaveruuden osoitus ja askel on henkisesti jättiloikka. Sillä on todennäköisesti valtavan suuri merkitys sille, että Moritz saa tämän leikkikutsun myötä mukavan kokemuksen siitä, että täälläkin on mahdollista luoda ystävyyssuhteita myös vapaa-aikaa ajatellen. Hän pääsee jakamaan samoja kiinnostuksen kohteita kaverin luona leikkien ja kyläillen. Nyt vain nostan peukut pystyyn, että reissu sujuu kommelluksitta. Elämässä saisi olla vähän enemmän Anthoneita -maailma olisi silloin vähemmän kylmä ja yksinäinen niillekin, joilla ei ole läjäpäin kavereita. Me kaikki tarvitsemme Anthoneita. Minun Anthonyni on hän, joka pitää yhteyttä välimatkastamme huolimatta. Joka muistaa minua viestein, ajatuksin ja kortein. Kuka on sinun Anthonysi -ja ennenkaikkea: oletko sinä Anthony jollekin?

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s