Helppous ja hankaluus

Hieman alle 1 1/2 vuotta on kulunut siitä, kun jätimme taaksemme tuttuuden. Voin kai liioittelematta sanoa, että tämä aika on ollut samanaikaisesti hyvin kiehtovaa ja myös pikkuisen kamalaa. Tuttuuden helppoudesta on joutunut päästämään irti ja luopuminen monista pienistä asioista tekee tästä kaikesta ajoittain hieman hankalaa. Mutta silti. En kai hetkeäkään vaihtaisi pois.

Elämän remontti paljastaa pinnan alta unohdettuja toiveita ja unelmia, kun vähän rapsuttaa. Minun ja mieheni lähes unohtunut unelma oli aina ollut kokeilla asumista ulkomailla. Selvää on, että isommassa perheessä toiveita ja muuttuvia tekijöitä on runsaasti. Lähtö ja muuttaminen oli helppoa -hankalampaa on ollut kotiutuminen, erilaisten asioiden ja kulttuuristen tapojen hyväksyminen ja perheen oleskelu kahdessa maassa. Mutta silti. Tuhkasta kirkastuu jotain kaunista.

Yhdellä lapsistamme iski Suomi-loman jälkeen voimakas kaipuu takaisin. Koulunkäynti ei oikein maistuisi ja opettaja laittoi viestiä, että loman jälkeinen siirtyminen koulunkäyntiin ei ole tapahtunut mutkattomasti. Lapseni on kertonut opettajalleenkin, miten ikävöi Suomea. Netistä olen haravoinut lapseni auttamiseen tietoa ja apua olen saanut vertaistuen muodossa kallisarvoisilla “äiti-viesteillä”. Olen kopannut kaveria syliin ja antanut hänen itkeä haikeuden kyyneleitä olkaani vasten. Olen myötäelänyt, kun hän on kertonut, miten ikävöi parhaita kavereitaan ja koko sitä perhettä, joka on hänelle lähes yhtä tärkeä kuin oma perheemme. Ja yrittänyt ymmärtää, miten hänestä on epäreilua, että isommat sisarukset SAAVAT asua Suomessa. Oi rakas kultapieni, voisinpa ottaa kivun pois sydämestäsi. Ja silti -tästäkin hän oppii jotain elämää varten, vaikka se nyt aiheuttaakin niin paljon alakuloa.IMG_8899

Arki on tempaissut otteeseensa. Kevätauringossa kirsikankukat hehkuvat kauneuttaan ja viime päivien lukuisten tapaamisten virta on osoittanut minulle, miten paljon olen saanut jo tämän lyhyen ajanjakson myötä täällä USA:ssa mielenkiintoisia ja mukavia kavereita elämääni. Kouluasioihinkin on olemassa jo pieni vainu ja lähestyvät lomajaksot jäsentyvät selkemmin mielessäni. Lasten kaveripulaa on helpottanut valtavasti mukavan suomalaisperheen muuttaminen naapurustoon. Jo monena päivänä ovat lapset leikkineet lipunryöstöä puistossa tai pelanneet korista kotikadulla. Ja me äiditkin pistäytyneet toistemme luona mutkattomasti päiväkahvilla. Miten helppoa!

Elämässä on aikoja, jolloin kannattaa siirtyä tutusta ja helposta uudelle alueelle, vaikka se alussa tuntuisikin hankalalta. Kyllä se palkitsee, kun pääsee kurkistamaan maailmaa vähän eri näkövinkkelistä aika paljon totuttua pidemmälle. Hankaluudet kääntyvät helpotuksen puolelle ja vaikeudet voitoksi.  Ja vaikka se viekin vähän aikaa, niin silti. On se sen arvoista. Elämän monipuolisuus on ihana lahja.

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s