Ladies only

Kuka muu voisi ymmärtää ideaa kokonaisen päivän mittaisesta maisemallisesta ajelusta leipomosta toiseen ja herkkujen metsästyksestä tavoitteena vielä kaiken sen syöpöttelyn jälkeen päätyä ihanalle illalliselle… Kuka muu, kuin toinen samanlainen herkkusuu-nainen! Me teimme sen, kaveri ja minä, kun isomman investoinnin puutteessa emme tällä kertaa matkanneet ihanien naisten kanssa rannalle Oregoniin, vaan teimme tällaisen kompaktiratkaisun elämän pikku ihanuuksien äärelle. Kellon ympäri siis kirjaimellisesti poikkesimme hyviä arvosanoja saaneisiin leipomoihin, kahviloihin, farmers markettien food standeille ja päivän päätteeksi napakympiksi osoittautuneeseen meksikolaiseen ravintolaan.

IMG_8746
Ensimmäisen leipomokahvilan omistaja oli alunperin Virosta -melkein serkkumies siis. Kahvilan mantelicroissantit olivat herkullisimmat koskaan nauttimani. Uunilämpimänä.
IMG_8744
Mukaan lähti suklaapyramidi ja kaupanpäälliseksi chocolami-siivu.

Poikkesimme kaiken herkuttelun lomassa Bow-nimisen pikkuriikkisen farmarikaupungin hippi-tyylisessä taidegalleriassa, jossa oli tarjolla myös konkreettisen kaunista taidetta noin kolmella tonnilla…

IMG_8774
Pienessä tiilikuution näköisessä putiikissa ihania elämän pikku ylellisyyksiä ylihintaan. Ihana italialainen kashmir-huivi jäi ostamatta hintansa takia.

Paikallisten tuottajien raaka-aineista valmistettuja herkkuja. Myös juureen valmistettua täysruisleipää oli myynnissä.

IMG_8788
Tänään on hyvä päivä mennä vaikka melomaan. Amerikkalaisten lets do it-asenne jaksaa aina ihastuttaa.

Kevät on jo niin pitkällä, että Skagit Valleyn tulppaanipeltomeret hehkuivat keltaisena ja pihoissa kasvoi mm. näin kauniita kasveja -ken tietää, mitä ovat nimeltään?

Pure Bliss Desserts- leipomokahvila Bellinghamissa on valittu jo useana vuotena peräkkäin parhaaksi gluteenittomien leivonnaisten paikaksi -eikä suotta! Ainakin oma kookoskermacupcakeni upposi kuin vettä vaan, vaikka alla oli jo noin viisi herkuttelupaikkaa…

Vaikka lähdimme sateisena aamuna liikkeelle, paistoi iltapäivästä iltaan kirkas kevätaurinko -mukaan nappaamilleni aurinkolaseille oli käyttöä.

IMG_8825
En ole ennen syönyt kaktusta, mutta nyt olen. Annoksen vihreät suikaleet eivät olleetkaan paprikaa, kuten ensin arvoimme. Padassa kupli tulikuumana mm. kanaa, nautaa ja jättikatkarapuja…
IMG_8828
Näin kauniin ilta-auringon saattelemana starttasimme takasin I-5:lle ja nokka kohti kotia.
Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s