Exit (only?) ja etävanhemmuus

Monikulttuurisessa naapurustossa olen alkanut peilata aiempaa enemmän omaa elämääni, tapojani ja valintojani. Ajoittain huomaan jopa kyseenalaistavani sellaisia asioita, joita olen pitänyt hyvinä ja melkein kuin itsestäänselvyytenä. Yhdysvalloissa perheen ja suvun kiinteä yhteys ja arvostus nousee silmiinpistävästi esiin niin asuinalueellamme, kuin keskusteluissa. Kun yhdelle naapurille ääneen ihmettelin, että eikö talo ole valtavan iso 3-henkiselle perheelle, hän nauroi kysymykselleni ja vastasi, että ei yhtään, sillä he tarvitsevat paljon tilaa sukulaisille, jotka heillä usein vierailevat aina Intiasta asti. Ja ne vierailut kestävät viikkokausia. Monissa taloissa asuu kolme sukupolvea yhdessä ja päivisin puistot täyttyvät lastenlapsistaan huolehtivista isovanhemmista. Yleistä on (ainakin intialaistaustalaisilla amerikkalaisilla) myös se, että jo aikuiset ja ammattiinsa valmistuneet jälkeläiset asuvat vanhempiensa talossa, kunnes menevät naimisiin. Järjestetyt avioliitot ovat intialaisten keskuudessa yhä yleisin tapa avioitua, ja tilastojen mukaan nämä avioliitot eivät ole nk. rakkausavioliittoja onnettomampia.

exit1
Lähde: Google

exit2Pohjoismaalaisena naisena olen etuoikeutetusti tasa-arvoisessa asemassa monissa asioissa. Tuoko tasa-arvo onnen? Miksi naisen pitäisi olla “hyvä jätkä” pärjätäkseen miesvaltaisilla aloilla? Miksi pitäisi olla KAIKKEA (nainen, äiti, uraohjus, vaimo, ystävä jne), kun se on käytännössä mahdoton tehtävä? Vai onko?

Olen syntynyt vahvojen naisten sukuun. Muistikuvani mukaan isoäitini oli vahvatahtoinen ja mielipiteiltään voimakas nainen. Isoisä myötäili taustalla ja toteutti vaimonsa toivomuksia. Olivat varmasti omalla tavallaan onnellisia. Myös oman lapsuudenperheen malli myötäili samoja kuvioita. Ja näin näyttää käyneen myös omassa avioliitossani. Olen saanut rinnalleni lempeän ja tasapainoisen puolison, joka mielellään pyrkii toteuttamaan toiveitani. Usein ne ovat kyllä yhdessä keskusteltuja toiveita, yhteisiä päätöksiä. Ja yhdessä asiassa olemme keskusteluissa toistuvasti samoilla linjoilla: me haluamme olla perheenä samalle mantereella -sikäli mikäli se meistä riippuu… Etävanhemmuus on tyhjää parempi, mutta ei, se EI ole meidän juttu.

Näissä kaikissa kuvissa kuuluisi tietysti olla tuo sydän. Kaikki neljä, Suomessa tällä hetkellä opiskelevaa ja/tai työtä tekevää jälkeläistämme, joiden elämään pääsemme mukaan lähinnä whatsapin ja skypen kautta. Etävanhemmuus ei ole meidän juttu. Sydämessä on niin paljon ikävää. Ilman laajaa ystäväperheverkostoa ja isovanhempia Suomessa en olisi läheskään näin rauhallinen tässä epätoivotussa, perheemme kahden maan elämää-tilanteessa. Kiitos ystävät, jotka jaatte vanhemmuuttanne ulottumaan myös heihin. Kiitos kun avaatte kotinne ovet. Välitätte. Nykytilanteesta huolimatta meillä kaikilla on asiat enimmäkseen  hyvin. Mutta se perheen tärkeys ja merkitys korostuu vallitsevassa elämäntilanteessa. Emme ehkä ihan lähiaikoina asu vakituisesti samassa maassa. Emmekä oikein vieläkään tiedä, miten esim. ensi syksyn asioita lukiolaisemme kanssa saamme järjesteltyä. Mutta asioilla on tapana järjestyä. Tällä kaikella on joku syvempi tarkoitus, näin uskon ja luotan.

img_7380
Tämän ajatuksen lähetti yksi Suomessa asuvista lapsistamme meidän iloksi ja lohdutukseksi.

Meillä lasketaan Suomen lomaan öitä -ehkä eilen  jo mainitsinkin. Tänään yksi yö vähemmän, kuin eilen. Lapset odottavat sisarusten ja sukulaisten tapaamisen ohella vähintäänkin yhtä paljon kaveri- ja kummikohtaamisia. Odottavat, että saavat syödä maksamakkararuisleipiä, hernekeittoa, nuotiomakkaroita, lihapiirakoita, makkaraperunoita, Hesen hampurilaisia, Boleron rullakebabia, pinaattikeittoa jne. Odottavat ulkojäitä, vapaata liikkumista tutulla kylällä, koululla käyntiä, yökyläilyjä ystävillä. Tuntuu, että kolmeviikkoinen loppuu ennenkuin se on  alkanutkaan. “Pikakaistalla” edeten kokee nopeasti ja ehkä enemmän asioita, mutta toivon, että maltamme lomailla rauhallisemmin ja olla läsnä niissä tilanteissa, joihin kiireettömästi pysähdymme. Ja varmasti loman aikana selkiytyy, millä tavalla löydämme ulospääsyn, exitin, nykyisiin pohdintoihin. Monet asiat, jotka ennen ulkomaille muuttoa olivat itsestäänselvyyksiä, ovat saaneet kultareunat. Sanonnat kaukaa näkee lähelle ja muut ovat ihan totta.

Lauantaina vietetään miehen työkaverin  läksiäisiä. Samaan aikaan meidän kanssa tänne muuttanut suomalainen palaa Suomeen. Valinta 1-0 Suomessa odottavan perheen hyväksi! Monet ovat tienneet jo lähtiessään, että muutto on vain väliaikainen, muutaman vuoden mittainen järjestely. Toiset ovat pakanneet konttinsa jäädäkseen. Me emme lähtiessämme tienneet kuinka pitkään täällä olisimme. Emme ihan tarkkaan tiedä vieläkään, vaikka sen jo olemme päättäneet, että Suomeen vielä jossain kohti palaamme. Tietysti -ne lapset! Ja Suomi-loman ohella suunnittelenkin jo kesän roadtrip-kierrosta Kanadaan ja USA:n muihin osavaltoihin. Elämä on seikkailu!

kesakohdevancouverisland
Kesäkohde Vancouver Island.

 

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s