Kaikelle on “eka kerta”

Tänään olin ensimmäistä kertaa elämässäni työhaastattelussa USA:ssa. Tänään tein elämäni ensimmäisen huumetestin. Testi on monissa suurissa yhtiöissä normikauraa työhönottohaastattelun yhteydessä. Kysyin mieheltäni, onko hänelle tehty kyseinen testi. Ei kuulemma ole. Hän allekirjoitti sopimuspaperinsa täkäläiseen emoyhtiöön jo Suomesta käsin.  Ööö…ilmeisesti suomalaiset eivät käytä huumeita Suomessa, suomalaiset ehkä käyttävät huumeita Yhdysvalloissa. Tai minkä johtopäätöksen tästä nyt voisi maalaismoukka irvileuka tehdä? No joo, ei todellakaan käytä. Ei edes särkylääkettä, jota kyllä meinasin ottaa kropan kolotukseen viikonloppuna riehuneen taudin jäljiltä.

aaai
Kyllä, preppasin itseäni hymyyn kotona peilin ääressä. Kerrankos sitä ekaa kertaa menee USA:ssa työhaastatteluun!

Myös background screening-tiedot napsahtivat tänään sähköpostiini. Siis etten ole murhannut ketään tai kavaltanut kenenkään miljoonia tai toiminut terrorijärjestöissä jne. Ja ylipäätään, että henkilöllisyyteni on oma, eikä kenenkään muun. Sillä täkäläinen sosiaaliturvatunnus ja työlupa ovat alamaailman pörssissä kovaa valuuttaa. Asiat, joita täällä tulee työtä hakiessa esille ovat a) ihmetyttäneet b)kauhistuttaneet c) naurattaneet d) säikyttäneet . Jos kertoisin kokemuksestani entisille pomoilleni, he varmaan nauraisivat hyväntahtoisesti ja makeasti kanssani –hulluja nuo amerikkalaiset! Toisaalta turvallisuuden moninkertaiselle turvaamiselle on perusteensa. Lapsenikin oli tänään saanut erityismaininnan SAFE-käyttäytymisestä koulussa -koulukuvan lisäksi.

aasafe
Ihana Suomi-poika koulukuvassa, ihkaekassaan. Ja huomenna meillä on ensimmäinen itsenäisyyspäivä pois Suomesta. Hääpäivä oli eilen. Juhlaa juhlan perään. Isänmaalliset poikamme ehdottivat, että huomenna olisi juhlan paikka, kun Suomi 99v ja silleen -no ilman muuta juhlitaan. Kakkua ja kahvia.

Tänään meidän asuinalueella myös satoi ensiräntä. Märkä, heti vedeksi sulava -täällä harvinainen talvi-ilmiö. Torstaiksi ehkä ehkä ehkä sentti lunta. Ehkä. Toisaalla siellä kaukana Suomessa taas talvi kauneimmillaan -lumen kauneutta kaipaan, kylmyyttä en.

aaaroitalvi
Kuva by Mikaela H.
Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s