Kuka kasvattaa ketä?

Minusta on leivottu äiti yhdeksän kertaa. Yhdeksän odotusta, yhdeksän synnytystä, yhdeksän tarinaa.

54766_1719325858926_5727637_o

Vaikka päähenkilöistä yksi on aina vaihtunut, olen minä äitinä jokaisen lapsen myötä “vaihtunut” myös. Olen kuullut sanonnan, että lapsen kasvattamiseen tarvitaan kokonainen kylä. Mukaeltu oma versioni voisi olla, että tämän äidin kasvamiseen on tarvittu ne kaikki yhdeksän tarinaa. Ja tarinassahan on monta jatko-osaa…img_1530Kun minusta tuli äiti, en heti muistanut pukea ylleni pelastusliiviä. Ylihuolehdin, syyllistyin, yritin tehdä kaiken oikein. Suoritin. Onneksi esikoiseni on harvinaisen tasapainoista sorttia, ja on selvinnyt harjoituskappaleäidistänsä huolimatta upeasti! Kun perhe kasvoi, suorittaminen siirtyi taka-alalle (kolmannen myötä?) ja tilalle astui aito lapsiperhe-elämä. Kaikessa meluisuudessaan, sotkuisuudessaan, tunteiden ristiaallokossa ihanan perheen kanssa kasvaminen. Olin aina haaveillut ainakin neljästä lapsesta. Enemmän sain kuin osasin pyytää.img_1591Kun perheeseen on syntynyt 9 lasta alle 16 vuodessa, on se tarkoittanut elämän kirjavan räsymaton paikkaamista tuon tuostakin. Mutta sitä kaikkea vaipparallia, univajetta, uhmatahtoa ja murrosikää väkevämpänä on muistoissa päällimmäisenä hyvät hetket, keskustelut, anteeksianto ja vahva me-henki. Sitä kaikkea ympäröi niin suuri rakkaus ja huolenpito, jota ihmisen on vaikea käsittää.img_0108-1Vaikka ajoittain väsymys teettää ylilyöntejä ja neuvottomuus turhautumista, on ison perheen kanssa kasvaminen maailman kaikkia rikkauksia arvokkaampaa. Yhdeksälle ihmiselle olen äiti. Ja heidän vaikutus oman itseni muotoutumiseen on ollut vahva. Olen löytänyt vahvuuteni ja nöyrtynyt heikkouksissani. Minuun on tuhlailtu lukuisia hellyydenosoituksia -ja olenpa toisinaan ollut se maailman tyhmin äiti-kohde. Yksi suurimpia kunnianosoituksia on opistonuoreni kommentti: äidin pullat on parhaita -vaikka en läheskään aina ole se pullantuoksuinen äiti (joka kyllä mielelläni olisin…). Usein olen omiin ajatuksiini tai kirjaan tai nettiin tai puhelinkeskusteluihin uppoutunut poissaoleva hahmo, joka unohtelee palautella koulun lappuja, viisveisaa varainhankintaprojekteista, eikä kuule, mitä lapsella olisi sanottavaa. Usein vuosien varrella olen lentänyt omia menojani, väsynyt ansiotyössä, jäänyt sohvalle rötköttämään,kun olisi ollut hyvä lumilinnantekoilma. Anteeksi. Mutta minäkin olen vain ihminen. Esimerkillisen anteeksiantavia ovat lapset, jaksavat katsoa läpi sormiensa virheitäni, puutteitani, epätäydellisyyttäni. Heille olen paras äiti. Ainakin ennen teini-ikää…

10632690_1742782325958881_2179373027100661586_n

Kun perheen nuorin on vasta esikoululainen, on edessä vielä vuosia kaikkea sitä, jota lähes  22 vuotta sitten olen aloitellut. Rokotuksia, vanhempainiltoja, kasvatuskeskusteluja, puistoreissuja, kiukkupuuskia, neuvonpitoa, iltarukouksia, halittelua, sylittelyä, pieru-huumorille naurua… Kasvatamme kuin huomaamatta toinen toisiamme. Toisinaan kyllä tuntuu, että juuri se oma lapsi on omalla esimerkillään se, joka kasvattaa siinä sivussa äitiänsäkin.12665781_10206128209591440_1025311462_n

Advertisements

2 thoughts on “Kuka kasvattaa ketä?

  1. Tämä oli niin pysäyttävä: “Esimerkillisen anteeksiantavia ovat lapset, jaksavat katsoa läpi sormiensa virheitäni, puutteitani, epätäydellisyyttäni.”
    Minä niin toivon, että lapseni saisivat kasvatuksestaan huolimatta rakennettua itselleen pitkän porstuan. Minun porstuani on pelkkä kaksilehtinen ovi suoraan tuvasta…

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s